Ufoa naurattaa

Ufo

Ufo on 2.9.1996 syntynyt collien ja tervuerenin sekoitus ja sukupuoleltaan narttu. Sen isä oli blue merle collie ja Ufo onkin väriltään soopelimerle. Ufo on noin 60 senttiä korkea ja painaa 28 kg. Sen ulkomuodossa on helppo nähdä molempien vanhempien vaikutus.

Ufo on ensimmäinen oma koiramme. Sitä hankkiessa tutkimme tarkkaan eri rotuja, kuten australiankarjakoiran, lk ja pk collien ja belgit, sekä tietenkin auspait, mutta niitä ei ollut Suomessa siinä vaiheessa vielä kovin runsaasti joten se ajatus jätettiin hautumaan. Ufo sitten löytyi klassiseen tyyliin Keltaisesta Pörssistä ja kuulosti täydelliseltä: collien kauneus ja tervun asenne. Ja sitä se on ollutkin. Ufosta ei juuri koira parane.

Harrastuskoirana Ufo oli täydellinen aloituskoira. Sopivan nopea tehdäkseen tulosta, sopivan kuuliainen pysyäkseen käsissä. Ufo teki agilitykoiran virkaa vuodesta 1997, jolloin se aloitti alkeiskurssin, aina vuoteen 2005, jolloin se jäi eläkkeelle yhdeksän ja puolen vuoden iässä. Siihen väliin mahtuu runsaasti kisoja, joista vuonna 2004 Wieniin tehty IMCA-reissu jäänee mieleen parhaiten. Ufo teki avoimissa MM-kisoissa viikonlopun aikana kaksi vitosta ja kaksi nollaa ja sijoittui yksilökisassa sijalle 17.

Ufo vietti ykkösluokassa viiden kisan verran aikaa, kakkosissa oltiin kaksi vuotta ja 70 kisaa ja kolmosissa sitten loput ajasta (aloitimme kisaamisen 1998). Kolmosluokassa Ufo voitti kuudesti nollalla neljän eri vuoden aikana, eli tituleeramme Ufoa tuplavarjovalioksi. Ansio tästä menee suoraan koiralle, se teki työt kun emäntä opetteli agilityn alkeita. Ufo on ainutkertainen!

Ufo jätti meidät 7.11.2012, 16 vuotta, 2 kuukautta ja 5 päivää vanhana. Sen peräpää heikkeni niin paljon, että sen oli aika lentää pois. Jälkeen jäi ikävä ja kuudentoista vuoden rakkaat muistot. Kiitos Ufo!

Ufon sivut löytyvät vanhasta tutusta osoitteesta eli http://www.saunalahti.fi/~sastsk1/ufo1.htm

Tervetuloa kurkistamaan!