Olemme sipoolainen pariskunta, jonka molemmat osapuolet harrastavat koirien kanssa, joskin hieman eri asioita.

Isäntä Teppo Kariluoto hoitelee viestin toisen pään virkaa. Tämän tärkeän homman lisäksi isäntä on eläkeläisten ensisijainen seuramies, talon agilityesteiden rakentaja ja kunnostaja ja noin tuhannen muun viran hoitaja. Siinä sivussa isäntä ehtii toimia myös hammasteknikkona ja erikoishammasteknikkona.

Kuvassa isäntä pitää kahdeksankuista Telkkää kiinni koiran ensimmäisessä viestitreenissä. Juostava matka oli noin 10 metriä. Siitä on päästy jo vähän pidemmälle!

Isäntä ja Telkkä

Emäntä Sari Kariluoto puolestaan kouluttaa koirille agia, tokoa, tottista ja esineruutua sekä esittää ne näyttelyissä. Siinä sivussa emäntä pitää omaa firmaansa, joka tekee nettihommia, käännöksiä, kirjoituksia ja agilitykoulutusta. Kuvassa emäntä poseeraa 2 v 3 kk Telkän kanssa Riihimäellä, iltana jolloin Telkkä siirtyi agilityn kolmosluokkaan voittamalla 39 koirakon kisan. Ei huono ilta ollenkaan!

Emäntä ja Telkkä

Meidät saa kiinni parhaiten sähköpostilla, olemme aika paljon menossa ja puhelimen kenttä täällä päin maailmaa on oikesti niin surkea, etteivät läheskään kaikki puhelut pääse läpi vaan menevät suoraan vastaajaan. Mutta osoitteesta This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it. pitäisi tulla vastaus suhteellisen sukkelaan! Käyntiosoitteemme on Palokalliontie 26, mutta ilmoitathan etukäteen jos olet tulossa. Todennäköisyys että meidät löytää täältä on nimittäin kohtuullisen pieni!